Miksi kiroilen

Siitä huolimatta, että minulla on kaksi kouluikäistä lasta ja mies joka puhui täysin vailla filttereitä ennen kuin löimme hynttyyt yhteen, olen meidän perheessämme se, joka käyttää eniten voimasanoja. Toki selvästi vapautuneemmin silloin kun jälkikasvu ei ole kuulolla, mutta kuitenkin. Ja nytpä kerronkin, miksi.

Kiroilusta on nimittäin yllättävän moneksi. Se on vähän niin kuin huumori, sopii melkein joka tilanteeseen ja ilmaisee syviä tuntoja.

Sanat pulppuavat suusta kuin itsestään, kun oikein makeasti sattuu: kun törmään ovenkahvaan, tökkään sormeni kaktuksen piikkiin tai isken polveni futonin reunaan, mitä tapahtuu päivittäin.

Kiroileminen tuo julki hiljaisen tyytymättömyyteni silloin kun en osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää kieltä jota olen syntynyt puhumaan. Esimerkiksi kun minulla on tarpeita ja toiveita, joita en ääneen lausu ja joihin kukaan ei sen vuoksi voi älytä vastata. Ajatukset saattavat jopa kirkastua itsellenikin vasta kiroamisen myötä! Prkl kun sänky on taas petaamatta ja kohta se on täynnä kissankarvoja vaikka mä ehdottomasti oon sitä mieltä että päiväpeitto pitää aina tästä hetkestä lähtien laittaa! Tietenkään en itsekään ole sijannut vuodetta vaan noustuani menin aamukahville puutarhaan ajattelematta mitään kodin järjestyksen ylläpidollista.

Kuva Esko Männikön valokuvanäyttelystä Oulun taidemuseossa 03/2017

Sen lisäksi voimasanoin voi jakaa tunteensa kaikkien kuuloetäisyydellä olevien lähimmäisten kanssa ja samalla harhauttaa myös itseään tosi ovelasti. Voin vaikkapa vähän painokkaammin valittaa, miten leväperäisesti ihmiset suhtautuvat yksinkertaisiin hyveisiin kuten kielioppisääntöjen noudattamiseen, erityisesti yhdyssanoihin, vaikka tosiasiallinen ärtymykseni syy on se etten yleisesti ottaen pysty kestämään omaa ankaruuttani itseäni kohtaan. Enkä ole kerrannut pilkkusääntöjä peruskoulun jälkeen vaikka todellakin syytä olisi. Ja mitä äikänopekin sanoisi kuullessaan nämä ärräpäät.

Sokerina pohjalla, kiroilu on ylevä todiste siitä, etten täysin ole antautunut äitiyden kankeaan rooliin, jossa kaikki mitä suustani tulostan on harkittua, kasvattavaa, esimerkillistä. En siis ole menettänyt luovuuttani ja säkenöivää dynaamisuuttani! Voimasanojen jopa puolihuolimaton käyttö osoittaa, että olen oma rohkea itseni. Vielä lähes nuori. Melkein niin nuori, että varmasti ymmärrän nuorisoa saumattoman hyvin, käytänhän sujuvasti heidän kieltäänkin. Ei muuten tule olemaan minkäänlaisia ongelmia keskinäisen ymmärryksemme suhteen kun lapseni kohta tulevat teini-ikään. Vaikka heillä olisikin aivan uudet, omat nerokkaat pikku puheenpartensa. Ja vaikka kaikkein nolointa lopulta onkin se, että mutsi kiroilee, mieti miten vanhanaikaista.

Spotify: Antibalas, Beaten Metal

1 Comment

  1. Minun isänisä ei osannut kuin kaksi kirosanaa toinen oli himskatti ja toinen pirskatti.20-luvun alussa isä ja hänen isoveljen pääsivät mukaan Ouluun ostamaan puimakonetta.Illalla oli alkanut sataman rankasti,niinpä auto meni pellolle mutkassa. Isä kertoi, ettei koskaan ollut ollut kuullut noita ukin kirosanoja niin runsaasti kuin silloin.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2018 HELMI SOUNDTRACK

Theme by Anders NorenUp ↑