Niin kauan kuin on musiikkia

Teininä kaveriporukassamme oli poika, joka diggaili acid jazzia (kuumaa kamaa siihen aikaan) ja keräili vinyylejä. Hänessä oli myös vähän vilkkusilmän vikaa enkä ollut aivan varma, minkälaisena tyyppinä häntä pidin. Kerran jossain kotibileissä hän sanoi minulle kesken kaiken, että tiedätkö Helmi mikä on ihan parasta. Se että kun kuuntelee musiikkia, tietää, ettei koskaan ole yksin.

Muistaakseni en siinä tilanteessa osannut vastata hänelle oikein mitään. Taisin tuumailla, mahtoiko se olla iskurepliikki, vai pitikö kundi minua jotenkin epätodennäköisenä treffikumppanina ja sen sijaan potentiaalisempana musabondauskaverina. Joka tapauksessa tuo letkeä heitto on sittemmin palannut säännöllisesti mieleeni tai oikeastaan jäänyt sinne kytemään.

Hiljattain se tulikin sanotuksi ääneen eräälle ystävälle. Hän piti sitä hiukan synkkänä, yksinäisen ihmisen ajatuksena! Itse ajattelen tänä päivänä aivan päinvastoin, koen mietteen lohdullisena kuin maiseman joka hyräilee itsekseen suurieleistä tanssia askeltaen. Katsoo silmiin, nauraa, muttei tule liki.

Lentävästä lauseesta tuli suora reitti myös tähän blogiin. Tai itse asiassa ennen kuin olin edes harkinnut koko blogin perustamista olin laatinut samannimisen Spotify-soittolistan omaan käyttööni. Kokosin sinne suosikkibiisejäni, vanhoja ja uusia, genreistä viis kunhan kappaleet ovat hyviä ja minulle tärkeitä. Ja kun idea blogista syntyi ajattelin soittolistaani metaforana siihen miten katson elämääni: kaiken taustalla soi aina jokin ääniraita. Melkein liian luonteva lähtökohta kirjoittamiseen, oli pakko aloittaa.

Edelleen päivitän soittolistaa säännöllisesti, lisäilen tuoreita julkaisuja jotka kolahtavat, tuntuvat raikkailta, ja kappaleita jotka tupsahtavat mieleen jostakin menneestä. Nyt soittolistakin on avoin seurattavaksi.

Musiikki voi kertoa niin paljon, se on kuin kuva jonka sisään voi astua, enemmän kuin tuhat sanaa. Tai tuoksu joka nanosekunnissa herättää eloon erityisen muiston. On sanoituksia, jotka yhtä aikaa sallivat minun sukellella alhossa ja nostavat minut sieltä. Rytmejä, jotka saavat veren kiertämään. Jokainen meistä käyttää musiikkia eri tilanteissa vähän eri tarkoituksiin, mutta uskon että jotakin primitiivistä on siinä mitä musiikki meissä saa aikaan.

Luonnon ohessa musiikki onkin niitä harvoja asioita, joihin rohkenen liittää käsitteen hengellisyys. Sillähän ei välttämättä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Wikipedia suuressa viisaudessaan kertoo, että ”hengellisyys on usein koettu inspiraation lähteenä tai suunnan antajana elämässä. Usein siihen liittyy ihmisen suhtautuminen yliluonnolliseen ja siten uskonnollinen ajattelu ja opit, mutta hengellisyyden paino on henkilökohtaisessa kokemuksessa. Hengellisyys on osa ihmisen maailmankatsomusta.”

Musiikin syleilyssä voi tapahtua jotakin, jota en osaa selittää. Konsertissa yleisön ja esiintyjän välillä se on parhaimmillaan kirkasta energiaa, kuin näkymätöntä liimaa. Harvojen ja valittujen muusikoiden näpeissä tai äänen soinnissa on hurja välitön efekti, tuntuu kuin aukeaisi suora kanava taivaaseen, vaikken uskoisi tiettyyn Jumalaan tai jumaliin.

Jumaluuteen uskon, se asuu luonnossa. Ja puhtaimmillaan musiikki on kuin luonnonvoima. Samankaltainen mysteeri näihin kätkeytyy.

Kuulostaako korkealentoiselta? Aihe taisi itseoikeutetusti sanella sen. Harvoinhan elämän merkityksellisimmät asiat aivan selvärajaisia tai yksiselitteisiä ovatkaan. Lisäksi olen ilomielin nöyrä tällaisten ilmiöiden edessä. Myös rasittavuuteen asti analyyttinen mieleni tajuaa välittömästi vaieta kun laitan soimaan vaikkapa Jeff Buckleyn Gracen. Sen äärelle täytyy vain pysähtyä. On etuoikeus kohdata jotain niin ylimaallista arkisten polkujen varrella.

Spotify: Jeff Buckley, Grace

2 Comments

  1. En ole se tarinan henkilö, mutta voisin ihan hyvin olla! Musiikki on luonut melkein koko sosiaalisen olemisen kontekstin, ja paitsi mittavat määrät levyhyllyä ja pohdintaa siitä, että mihin nämä kaikki laitetaan, niin se on sanellut vahvasti ystäväpiirin. Kun tajusin, että oli hyvää musaa joka oli sopivasti outoa ja josta joku muukin tuntui diggaavan, se oli se ensimmäinen hetki jolloin tuntui, ettei tarvinnut selittää tai anteeksi pyydellä itsessään mitään. Kiitos kaikille, jotka mahdollistitte ja mahdollistatte sen edelleen.

    Uskonnollisista kokemuksista en ole koskaan tiennyt mitään, mutta muutamia kertoja olen keikan jälkeen todennut, että luulen nyt ymmärtäväni tätä tunnetta, jossa kaikki yht’äkkiä selittyy, paikat ja ihmisetkin katoavat ja on vain tila ja energia. Kyllä jokaisen tulisi se joskus kokea.

    Onnea uuteen blogiin.

    • hulmukka

      24.7.2017 at 10:49

      Kiitos Janski! Juuri näin, musan äärellä tapahtuu asioita joita en osaa selittää, mutta hetkittäin kaikki selittyy. Veit sanat suustani.

      Uskonnolliset ja hengelliset asiat ovat minusta eri asiat vähän samaan tapaan kuin oliiviöljy ja balsamico: niitä voi yrittää sekoittaa mutta eivät ne sekoitu, vaikka niitä samassa yhteydessä usein käytetäänkin.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2018 HELMI SOUNDTRACK

Theme by Anders NorenUp ↑